Aika kuluu hirveän nopeasti, enkä edisty missään, mikään mussa ei edisty.
Ruoka on kyllä maistunut.
Ruoka on kyllä maistunut.
Ja vaikka mulla olisi aikaa, en saa mitään aikaiseksi. Olen kateellinen muille, jotka tekevät jotain, sillä itse en siihen oman itseni vuoksi kykene. Tosin ei mulla paljoa tehtävää olekaan, haluan vain kuvitella että olisi, kuvittelu luo hieman aktiivisemman tunnnelman.
Loman aikainen elämä on melko... Miten sitä kuvailisi, turhaa. Kolme kuukautta mennyt elämästä hukkaan. Oikeesti, jos nyt saisin päättää, niin olisin jättänyt ne pois kokonaan, ettei sinä aikana tapahtunutta olisi oikeesti tapahtunut. Toki olihan niitä mukaviakin hetkiä, onnistumista ja jälleen kerran, hetkellistä onnellisuutta. Kuitenkin niiden alla piilee niin paljon turhautumista, stressiä, epävarmuutta, epätoivoa ja pelkoa, sekä surua. Ja määrä vain kasvaa päivä päivältä.
Välillä mietin, että minkä takia mun pitää stressata, huolestua, pelätä ja olla epävarma sekä epätoivoinen jonkun muun ihmisen takia tai puolesta. Oon päätynyt siihen tulokseen, että kaikki liitetään muhun, että sitä asiaa voidaan 'laimentaa'. Mitä useampi viaton ihminen siitä tietää ja joutuu kantamaan taakkaa, niin sitä helpompi se on itsetietoisesti käsitellä. Siis muiden mielestä, mun mielestä tuollainen on suoraan sieltä syvältä. Ne asiat ei oikeesti liity muhun mitenkään, eikä mun pidä joutua miettimään tollasia asioita ja murehtimaan niistä, olen jyrkästi sitä mieltä. Mutta kas kummaa, eihän tälläisen pikkuihmisen mielipiteitä voi eikä pidä kuunnella, niimpä tietenkin.
Oli vaan pakko sönköttää taas tännekin jotain, että te lukijat ette luule mun lopettaneen. Ja oli pakko päästää höyryjä tähän näppäimistöön, taas jonkun aikaa kyteneet sisällä.
Huudan vastatuuleen, vaikka myötätuuleen pystyisin kuiskaamaan. Ihmettelen miksei kukaan mua kuule, vaikka olen tässä ja nyt.
Jos sä olet sitä mitä sanot olevasi, oletukseni väärä, minut pettävä on.
Siinä tilanteessa kun on liian kaukana läheisyydestä
kirouksia ja katumusta
Jos sä olet sitä mitä sanot olevasi, oletukseni väärä, minut pettävä on.
Siinä tilanteessa kun on liian kaukana läheisyydestä
kirouksia ja katumusta
On matka takaisin pitkä.
Niin ja jos kiinnostaa, niin tehtiin kaverin kanssa pari videota. Lukeaa esittely ennen kommentointia ja muiden johtopäätösten tekoa...
Niin ja jos kiinnostaa, niin tehtiin kaverin kanssa pari videota. Lukeaa esittely ennen kommentointia ja muiden johtopäätösten tekoa...
susiponi


Sä kirjotat tosi hyvin!
VastaaPoista"Olen niin hämmentynyt, turhautunut, epätoivoinen ja suoraan sanottuna vittuuntunut, että tää tekstikin poukkoilee sokea liikenteessä, vailla auttajaa. "
Toikin pätkä. En ois osannu ite.
Kiitän nöyrästi!
VastaaPoistaTosin sana ''kuin'' puuttuu tuolta sanojen poukkoilee ja sokea välistä :D
Hälläväliä.
VastaaPoista